This is a graduating post

Briefly in English

This is a graduating post. I got my master's degree on Monday, voilà! (I don't really believe it before I get the official paper.) The concert part of the diploma was already in June, but master's dissertation was supervised on Monday. My dissertation is about contemporary cello repertory that brings together solo cello and human voice, in other words, pieces in which the instrumentalist sings, recites or otherwise invests his/her voice while playing the instrument. The title was: "Works for cello and voice – Function of vocal part in certain works for cello and voice and challenges of the repertoire for instrumentalist".
While finishing studies and preparing concerts I feel like having a little rush in my head lately, so I hope writing it all down would calm my head a little to be able to have some more space in there. Actually, all this year 2017 has been emotionally and fonctionally quite crazy. On February I sung the last songs to my Grandmother. I went to Lisbon and Berlin and fell love in both of them. I played for the first time in Berlin. I got finally, after one year of paperwork, the french health insurance card, carte vitale, and felt like a real French. I went to see cardiologist because of weird chest pain. It might have been stress symptoms because no problem was found during several examinations. Finally on my birthday (!) I got the letter from the cardiologist that said that Mademoiselle Hirvola va très bien. In June I turned 30 and had my master's recital in Strasbourg music academy. I premiered one piece for cello and voice, written for me! During the year I played and sung with great pianists and ensembles (I only play great pianists). In July I sang lied and operetta melodies in front of 400 people (less than one year ago I could hardly sing in public because of being too nervous with lyric repertory). I became a proud aunt for the third time, my dad turned 60, I had two solo concerts integrating cello and voice, I wrote my master's dissertation in French and got a nice grade of it. In September I started working at a music school where I have a very lovely class and colleagues.

Now we are preparing a concert with ensemble AxisModula, and I'm very exited about being evolved. Then, we're going to play some Schubert with my pianotrio. Cello&organ-concert will be in 2018 with favourite cello pieces, organ permitting a more orchestral approach than a piano accompaniment. Then, I'm dreaming of having a 15-string kantele (finish traditional harp-like instrument) and learning German language, going to Finland on Christmas and having more time to spend with my nephews. Voilà.

In the end, there are two nostalgia photos of me and myself, one taken in August 1994, when I started playing cello, and the other in August 2017 when playing and singing in a concert (credits: Cecilia Damström). On the photo 1994, one may see that the left hand position is weird but the facial expression very important 😂. Also the haircut has changed.


Tämä on valmistumispostaus


Mulla oli maanantaina (18.9.) maisterintyön tarkastus, siis tilaisuus, jota olin pelännyt koko kesän. (Maisterintyöni käsittelee soolosello-ohjelmistoa, joka yhdistää sellon ja ihmisäänen, ihmisäänen moninaisia funktioita näissä kappaleissa, sekä ohjelmiston mahdollisuuksia ja haasteita instrumentalistin näkökulmasta.) Oman lyhyen esittelypuheenvuoroni jälkeen opinnäytetyöohjaajani käytti omansa onnitellakseen vuolassanaisesti ja puolustaakseen työtäni (no, eihän ne muut tarkastajat sitten sanoneet juuri mitään poikkipuolista). Sen sijasta että lautakunta olisi puuttunut esim. suullisten lähteideni dokumentoimattomuuteen (!), he lähinnä kiittelivät. Kolme viidestä tarkastajista oli myös kuullut päättökonserttini kesäkuussa Strasbourgissa, jossa olin soittanut muutamia sello-laulu-kappaleita. Kaikki muistivat kiitellä vielä konserttiakin. Olin tosi huojentunut kun tämä kirjoitushomma on nyt ohi. Itse konserttia toivon voivani vielä esittää.
Nyt kun opinnäytetyö on tarkastettu, alkaa aivosta vapautua tilaa muille jutuille. Aivot tarttee tylsyyttä, jotta uusille ideoille olisi tilaa. Mutta nyt aivotilaa on vapautunut myös taaksepäin katsomiselle, mitä aiemmin en ole kovin arvostanut. Tämä vuosi 2017 nimittäin ollut hullu ja tunteellinen vuosi monilla tavoin. Helmikuussa lauloin Isoäidille viimeiset laulut. Keväällä kävin Lissabonissa ja Berliinissä ja ihastuin molempiin. Sain ranskalaisen sairausvakuutuskortin (tunnen oloni tosi paljon ranskalaisemmaksi nyt). Kävin myös kardiologilla epämääräisten rintakipujen takia ja kaikki tutkittiin. Syntymäpäiväksi, jolloin täytin 30 vee, tuli sitten kardiologilta kirje, jossa sanottiin että "Mademoiselle Iida Hirvola va très bien", eli "neiti Hirvola voi erittäin hyvin". Soitin ja lauloin mahtavien pianistien kanssa (mulla ei oo kun mahtavia pianisteja). Soitin loppukonsertin Strasbourgin musiikkiakatemialle ja kirjoitin maisterintyön Strasbourgin yliopistoon, valmistuin maisteriksi (en usko ennen kuin todistus tulee postissa), esitin Tero Lanun minute säveltämän kappaletta, soitin ja lauloin yksin lavalla soolokonserteissa (vaikka vuosi sitten oli vaikeuksia laulaa ihmisten edessä), lauloin liediä ja operettisävelmiä 400 ihmiselle kirkossa, isä täytti 60 vee, musta tuli kolmannen kerran ylpeä täti, aloitin työt musiikkikoulussa, mul on hienot oppilaat. Tänä viikonloppuna tavattiin AxisModula-yhtyeen kanssa todenteolla konsertin valmistelu. Mun uuden pianotrion kanssa aletaan soittaa Schubertia ja urkurin kanssa sello-ohjelmiston parhaita 😍. Haaveilen 15-kielisestä kanteleesta!

Lopuksi nostalgiakuvat elokuulta 1994, kun aloitin sellonsoiton (huomaa ikävä kulma ranteessa vasemmassa kädessä), sekä vuodelta 2017, kun soitan jotain soolokonsertin kappaletta. Vuonna 1994 suu on tärkeänä supussa. Vuonna 2017 suu taas on auki, koska se helpottaa laulamista. Tässä myös molemmissa yläraajoissa on optimaalisen näköinen ote. Kampaus on eri.